Punainen Risti Ensiavulle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki

Yhteiskunnallinen Yritys -merkki.

Yhteiskunnallinen Yritys -merkki voidaan myöntää yrityksille, joiden ensisijainen tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia ja ne käyttävät vähintään puolet voitostaan tähän. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti.

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt valtakunnallisesti toimivalle Punainen Risti Ensiapu Oy:lle Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.

Vuonna 2017 toimintansa aloittanut Punainen Risti Ensiapu on Punaisen Ristin keskustoimiston ja piirien kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on ensiavun ja terveystiedon koulutus, ensiapu- ja turvallisuustuotteiden myynti sekä ensiavun ja terveystiedon kouluttajien kouluttaminen koko Suomen alueella. Ensiavun ja terveystiedon koulutusta tarjotaan yksityishenkilöille, yhteisöille ja yrityksille sekä Suomen Punaisen Ristin oman valmiuden kohottamiseksi.

– Punainen Risti Ensiapu Oy sopii erinomaisesti kasvavaan Yhteiskunnallinen Yritys -merkkijoukkoomme. Sen toimintaa ohjaavat arvot ovat yhtä yhteiskunnallisten yritysten vastuullisen ja hyvää tekevään toiminnan kanssa. Punainen Risti Ensiapu Oy kouluttaa auttajia, jotka osaavat ja uskaltavat toimia, se kouluttaa ja huolehtii henkilöstöstään sekä yhteiskunnasta luomalla valtakunnallista ja tasalaatuista palveluverkostoa ihmisten auttamiseksi, toteaa markkinointipäällikkö Niina Ollikka Suomalaisen Työn Liitosta.

Lisätietoja

Anne Pellinen, toimitusjohtaja, Punainen Risti Ensiapu, anne.pellinen@redcross.fi, 050 562 9277

Niina Ollikka, markkinointipäällikkö, Yhteiskunnallinen Yritys -merkki, Suomalaisen Työn Liitto, niina.ollikka@suomalainentyo.fi, 040 674 8773

Image

Voimmeko olla avuksi?

Ota meihin yhteyttä ja etsitään sinun tarpeisiisi sopiva ensiapukoulutus.