Miksi ensiapukoulutukset kannattaa suunnitella pidemmälle ajalle?

Ensiapukoulutuksen järjestäminen on yrityksen lakisääteinen velvoite, mutta koulutuksista huolehtiminen voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Henkilöstö vaihtuu, toiset tarvitsevat pidempiä kursseja kuin toiset, aikaa järjestelyihin ei ole koskaan ole tarpeeksi ja suunnitelmat muuttuvat lennosta.

Ensiapukoulutusten suunnittelun voi kuitenkin tehdä helpommaksi suunnitelmallisuudella: kun suunnittelet koulutukset pidemmälle aikavälille, sinulla jää aikaa muulle.

Työvuorojen suunnittelu helpottuu

Mitä lähempänä koulutusajankohtaa koulutukset tilaa, sitä hankalampi on sumplia työntekijöiden vuoroja ja järjestää aikaa koulutukselle. Kun hoidat koulutukset kerralla esimerkiksi seuraavalle puolelle vuodelle, voit vain ilmoittaa meille haluamanne päivät ja tiedät mitä seuraavan puolen vuoden aikana tapahtuu.

SPR ensiapukoulutusta tilatessa ei vielä tarvitse tietää keitä koulutukseen on tarkalleen osallistumassa tai missä koulutus pidetään. Me varaamme teille päivät ja palaamme osallistujien ilmoittautumiseen ja koulutustilaan myöhemmin. Näin teille jää hyvin aikaa selvittää osallistujat sekä järjestää heidän työtilanteensa ja sijaisensa.

Entä jos sovittu koulutus ei sovikaan syystä tai toisesta? Ei hätää, SPR ensiapukoulutuksen voi siirtää veloituksetta kaksi viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa.

Työntekijä suunnittelee kalenterin ja puhelimessa olevan työvuorolistan kanssa ensiapukoulutuksia henkilöstölle työpöydän ja tietokoneen ääressa. Kuvassa näkyvät henkilöstä vain kädet.

Järjestelyt helpottuvat

Suunnitelmallisuus ja pidemmän aikavälin tarkastelu helpottaa järjestelyitä muutenkin kuin henkilöstöhallinnan näkökulmasta. Kun hoidat esimerkiksi puolen vuoden koulutusten varaamisen kerralla, voit kiittää itseäsi hyvästä työstä ja unohtaa ensiapukoulutukset seuraaviksi kuukausiksi. Näin sinun ei tarvitse jatkuvasti tilata koulutuksia viime tipassa ja kantaa niistä huolta.

Kun teet kanssamme yhteistyötä saat oman asiakkuusvastaavan, jonka kanssa voit yhteistyössä suunnitella ja tilata SPR ensiapukoulutukset. Katsomme juuri teille sopivan tapaamistiheyden, jolloin koulutukset eivät pääse unohtumaan ja pätevyydet vanhenemaan.

Pidemmästä suunnittelusta kiittää myös koulutusbudjetti, sillä tilaamalla suuremman koulutusmäärän kerralla voit tilauksesta riippuen säästää ajan lisäksi rahaa. Lisäksi sinulla on tiedossa seuraavan puolen vuoden tai vuoden aikana koulutuksiin menevä summa.

Jätä tarjouspyyntö tai varaa tapaaminen ja me suunnittelemme teitä mahdollisimman hyvin palvelevan kokonaisuuden.

Kokonaiskuva pysyy hallussa

Säännöllisten tapaamisten ja tarkastelun ansiosta sinulla pysyy koko ajan kokonaiskuva organisaatiosi ensiapupätevyyksien tilasta ja tiedät milloin seuraavat koulutukset ovat tulossa, jos sinun täytyy esimerkiksi saada uusia työntekijöitä koulutettua.

Kun tarkastelet pätevyyksiänne tasaisin väliajoin, näet ajoissa keiden pätevyydet ovat vanhenemassa ja ne saadaan päivitettyä ennen pätevyyden umpeutumista.

Kokonaiskuvan kautta voit myös hahmottaa ketkä tarvitsevat pidempiä kursseja ja keille riittää lyhyempi hätäensiapukurssi pätevyyden päivittämiseen. Lyhyempiä kursseja voidaan yhdistää pidempiin, jolloin ei edes tarvitse järjestää useampaa kurssia erilaisiin tarpeisiin. Myyntimme auttaa sinua sopivien koulutusmuotojen valinnassa.

Ensiapuvalmius pysyy yllä

Ensiapukoulutuksen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen tehtävä. Pitämällä huolta työntekijöiden kouluttamisesta ja pätevyyksien voimassaolosta pidätte ensiapuvalmiutta yllä ja täytätte lain vaatimukset.

SPR ensiapupätevyys on voimassa kolme vuotta, ja se pitää päivittää ennen voimassaolon päättymistä. Säännöllisellä tarkastelulla kertaukset eivät pääse unohtumaan ja pätevyydet vanhenemaan.

Henkilö pitää kädessään älypuhelinta, jossa on SPR ensiapukurssi EA1 pätevyystodistus näkyvissä. Henkilöstä näkyy vain kädet ja hieman vaaleanvihreää puseroa.

Suunnitellaan yhdessä ensiapukoulutus

Ensiapukoulutusten ja pätevyyksien säännöllinen tarkastelu tekee työstäsi helpompaa ja pitää organisaatiosi ensiapuvalmiutta yllä.

Kun teet kanssamme yhteistyötä, sinun ei tarvitse vastata kaikesta yksin vaan me olemme apunasi koulutusten suunnittelussa. Tasaisin väliajoin pidettävät tapaamiset tuovat koulutusten suunnitteluun suunnitelmallisuutta ja säännöllisyyttä.

Varaa tapaaminen kanssamme ja laitetaan ensiapukoulutuksenne kuntoon!

Image

Voimmeko olla avuksi?

Ota meihin yhteyttä ja etsitään sinun tarpeisiisi sopiva ensiapukoulutus.