Punainen Risti Ensiapu osana avun ketjua

Viime viikon lopulla Punainen Risti ja vuosittain järjestettävä Nälkäpäivä täytti kylät ja kaupungit tohinallaan. Toreilla ja muilla vilkkailla liikepaikoilla myytiin metreittäin lakuja, sosiaalinen media täyttyi virtuaalilippaista ja kerääjäkutsuista. Syyspäiviin iloista väriä toivat ilmapallot, liehuvat liput ja tuhannet reippaat lipaskerääjät punaisissa liiveissään.

Kolmipäiväinen tapahtuma kerää varoja Suomen Punaisen Ristin Katastrofirahastoon, josta apua saadaan nopeasti hädän hetkellä sitä eniten tarvitseville, oli sitten kyseessä suuri liikenneturma ja sinne järjestettävä kriisiapu, kotinsa tulipalossa menettäneen perheen hätämajoitus tai suuri luonnonmullistus kaukomailla.

Punainen Risti Ensiapu on osa Suomen Punaista Ristiä

Nälkäpäivä onkin hyvä aika pohtia myös Punainen Risti Ensiavun roolia avun ketjussa. Punainen Risti Ensiapu on osa Suomen Punaisen Ristin toimintaa. Ensiapukoulutus, ensiaputarvikkeiden myynti ja uusien ensiapukouluttajien koulutus päätettiin yhtiöittää vuonna 2017.

Punainen Risti on yrityksen ainoa omistaja ja ansaitut voitot päätyvät lyhentämättöminä Suomen Punaisen Ristin kotimaan toimintaan. Näin Punainen Risti Ensiapukin on osa auttamisen ketjua mahdollistamalla osaltaan vapaaehtoistoiminnan lukuisat muodot!

Henkilöstö osana vapaaehtoistoimintaa

Punainen Risti Ensiapu toteuttaa yhteiskuntavastuutaan myös tarjoamalla työntekijöilleen mahdollisuuden osallistua vapaaehtoistyöhön kahden kokonaisen työpäivän verran. Ensiavun ja terveystiedon kouluttaja Tuija osallistuu vuosittain oman paikallisosastonsa Nälkäpäivä-keräykseen Loviisassa. Haastattelussa Tuija kertoo osallistuvansa keräykseen kaikkina kolmena päivänä. Aktiivisella esimerkillään hän haluaa osoittaa auttamisen olevan helppoa ja hauskaa.

Yksi syy Nälkäpäivä-keräykseen osallistumiselle on lähiseudullekin saatu konkreettinen apu: viime vuonna Loviisan seudulla kolme perhettä sai rahallista avustusta välttämättömiin hankintoihin tulipalon tuhottua perheiden kodit.

Vapaaehtoistyötä on toki mahdollista tehdä työpäivinä myös muissa kuin Punaisen Ristin toiminnoissa. Ensiavun ja terveystiedon kouluttaja Rina käyttää tänä vuonna vapaaehtoistyöpäivänsä lasten leirikoulun valvojana. Rina toimii paitsi lasten kaitsijana, myös leirin ensiapuvastaavana sekä virallisena muurinpohjalettujen paistajana. Vilkkaiden lasten keskellä aktiivisen ensiapuryhmäläisen ja ensiapukouluttajan taidoista varmasti onkin hyötyä.

Auttamisen riemua

Kirjoittaja aikoo käyttää omat vapaaehtoistyöpäivänsä eläinsuojeluyhdistyksen eläinsuojaan ja sen pörröisiin asukkaisiin tutustuen. Parhaimmillaan työpaikan tuki rohkaiseekin työntekijöitään kokeilemaan uudenlaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja ja löytämään uudenlaista auttamisen riemua.

Yhteiskunnallisesti järjestösektorilla ja tavallisten kansalaisten tekemällä talkoo- ja vapaehtoistyöllä on Suomessa pitkä historia. Työpaikan tarjoama mahdollisuus vapaaehtoistyöhön myös työaikana on upea panostus kansalaisyhteiskunnan ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen.

Lue lisää Punaisen Ristin Nälkäpäivästä ja osallistu sinäkin vapaaehtoistoimintaan >

Teksti: Laura Kujala

Image

Voimmeko olla avuksi?

Ota meihin yhteyttä ja etsitään sinun tarpeisiisi sopiva ensiapukoulutus.