Kesäloman jälkeen monessa perheessä pohditaan turvallista koulumatkaa ja –päivää, sekä niihin liittyviä tapaturmariskejä. Turvallisen liikkumisen ja liikennesääntöjen kertaaminen onkin kannattavaa koululaisten kanssa, sillä erilaisten vaaranpaikkojen ennakointi luo pohjan turvalliselle arjelle.
Täyttä varmuutta turvallisuudesta ei kuitenkaan koskaan voida saada. Siksi olisikin hyvä kerrata lasten kanssa toimintaa myös onnettomuustilanteessa.
Virallista ikärajaa ensiapuopetukseen ei ole
Toimintaa onnettomuustilanteessa voidaan opettaa varsin pienille lapsille. Hyvä lähtökohta on miettiä sitä, mistä lapsi voi pyytää tai hakea lisäapua. Kännykän perustoimintojen opettelu, kuten soittaminen 112 –numeroon tai vanhemmille on kannattavaa. Lisäapua voi usein hakea myös esimerkiksi naapurista.
Asuinpaikka ja muut olosuhteet vaihtelevat eri perheissä, mutta tärkeintä on miettiä etukäteen juuri omaan perheeseen sopiva toimintasuunnitelma.
Missä minä olen?
Lisäavun pyytämisen lisäksi lapselle olisi hyvä opettaa tiedostamaan oma sijainti. Koti- ja parhaiden kavereiden katuosoite ovat helppoja muistaa. Ei ole pahitteeksi myöskään opetella hakemaan katujen nimikylttejä tienristeyksistä. Tieto omasta sijainnista nopeuttaa avun saapumista usein ratkaisevasti.
Kännykkään on ladattavissa hyödyllisiä sovelluksia, kuten Punainen Risti ja 112 Suomi -mobiilisovellus.
Kun ikä karttuu, ensiapukurssilla käymisen tulisi olla itsestäänselvyys
Viimeistään yläkouluun siirryttäessä lasten taidot ja voimat kasvavat sellaisiksi, että he voivat esimerkiksi elvyttää tasapäisesti aikuisen kanssa. Opettajat ja Punainen Risti järjestävät useissa kouluissa ensiapuopetusta. Punaisen Ristin paikallisosastojen nuorisotoiminnassa ensiavun antamista ja varautumista aletaan opetella jo 7-vuotiaina.
Kaikki alkaa vanhempien asenteesta
Lapset usein omaksuvat asenteita omilta vanhemmiltaan ja siksi heillä tulisikin olla rauhallisen positiivinen ja kiinnostunut suhtautuminen tapaturmien ehkäisemiseen.
Mikäli vanhempana koet epävarmuutta taitojesi riittävyydestä tai perheenne varautumisen kattavuudesta, itsevarmuutta voi hakea ensiapukursseilta. Ammattitaitoiset kouluttajamme osaavat opastaa toimimaan oikealla tavalla hädän sattuessa.
Avoimet syksyn kurssit löydät kurssikalenterista. Mikäli haet kurssia esimerkiksi työ- tai harrastusporukalle, ota yhteyttä myyntiimme täällä.