LähiTapiola Keski-Suomi lahjoittaa defibrillaattorit eli sydäniskurit kymmeneen kuntaan

Alkuvuoden 2019 aikana sydäniskurilahjoituksen saavat LähiTapiola Keski-Suomen toiminta-alueella sijaitsevat Joutsa, Jämsä, Kannonkoski, Keuruu, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Toivakka ja Kangasniemi. Tavoitteenamme on lahjoittaa defibrillaattori jokaiseen keskisuomalaiseen kuntaan kahden seuraavan vuoden aikana.

Suomessa tapahtuu noin 15 000 sydänpysähdyksestä johtuvaa kuolemaa vuosittain. Sydänpysähdyksen sattuessa tärkeintä on aloittaa mahdollisimman nopeasti elvytys. Kansalaisten elvytystaitojen ja sydäniskureiden avulla voidaan merkittävästi parantaa äkillisestä sydänpysähdyksestä selviämisen ja toipumisen mahdollisuuksia.

– Sydäniskureiden hankinta alueen kuntiin on konkreettinen maakunnallinen turvallisuusteko, jonka avulla haluamme parantaa paikallista ensiapuvalmiutta. Elämänturvastrategiamme mukaisesti rakennamme turvallisempia paikallisyhteisöjä toiminta-alueellamme, kertoo LähiTapiola Keski-Suomen toimitusjohtaja Teemu Toivanen.

Sydäniskuri on helppokäyttöinen laite, jolla sydänpysähdystilanteessa pyritään poistamaan sydämen pysäyttänyt haitallinen rytmihäiriö. Laite tunnistaa luotettavasti tällaisen rytmihäiriön ja neuvoo laitteen käyttäjää toimimaan oikein ja turvallisesti. Kuka tahansa voi sen avulla antaa apua ihmiselle, jonka sydän on pysähtynyt.

Tavoitteenamme on lahjoittaa sydäniskuri jokaiseen alueemme kuntaan kahden seuraavan vuoden aikana.

– Oikeanlaisilla elvytystaidoilla kuka tahansa meistä voi pelastaa lähimmäisen hengen. Tärkeintä on uskaltaa auttaa ja toimia, kun tilanne sattuu omalle kohdalle, sanoo Toivanen.

Hankkeen yhteistyökumppanina toimii LähiTapiola Keski-Suomen pitkäaikainen kumppani Punainen Risti Ensiapu, joka kartoittaa kunnat ja koordinoi tarvittavat koulutukset laitteiden käyttöön. Suomen Punaisen Ristin koulutuskoordinaattori Sari Reinikaisen mukaan tulevaisuudessa sydäniskureiden merkitys tulee lisääntymään Suomessakin, sillä useimmiten ensimmäinen sydänpysähdystilanteessa paikalle saapuva henkilö on maallikko.

Maallikon aloittama painelu-puhalluselvytys ja siihen liitetty sydäniskurin käyttö antavat potilaalle kullan arvoisia minuutteja ammattiapua odotellessa.

Tule oppimaan kanssamme elvytystaitoja ja sydäniskurin käyttöä! Tutustu kursseihimme ja ilmoittaudu mukaan.

Hankkeen lisätiedot:
LähiTapiola Keski-Suomi, markkinointipäällikkö Nina Vesterinen, puh. 040 717 1968
Punainen Risti Ensiapu, koulutuskoordinaattori Sari Reinikainen, puh. 040 352 2020

Image

Voimmeko olla avuksi?

Ota meihin yhteyttä ja etsitään sinun tarpeisiisi sopiva ensiapukoulutus.