Kahdella SPR ensiapukoulutuksella saatiin 80 % viraston henkilökunnasta ensiaputaitoisiksi.
Rahoitusvakausvirasto – Ensiaputaitoja viraston työturvallisuuden edistämiseksi
Rahoitusvakausvirasto (RVV) on itsenäinen viranomainen, joka toimii Suomen kansallisena kriisinratkaisu- ja talletussuojaviranomaisena sekä suojelee tallettajia ja veronmaksajia pankkikriisien vaikutuksilta ja kustannuksilta. Virastossa työskentelee 26 asiantuntijaa.
Ensiapukoulutus tuli virastolle ajankohtaiseksi, kun edellisestä koulutuksesta oli kulunut kolme vuotta ja oli aika päivittää pätevyydet. Vuosien varrella henkilöstöä oli myös tullut lisää ja vaihtunut. Tähän tarpeeseen vastatakseen RVV järjesti kauttamme kaksi ensiapukoulutusta henkilöstölleen.
Virastolaisista viisi prosenttia tulee olla ensiapukoulutettuja, mutta kahdella koulutuksella 80 % viraston henkilökunnasta saatiin ensiaputaitoisiksi. ”Ensiapukouluttautuminen ylläpitää työturvallisuutta, ja haluamme varmistaa ensiaputaitojen ylläpidon virastolaisten keskuudessa”, RVV:ltä kerrotaan.
RVV valitsi Punainen Risti Ensiavun koulutuksen toteuttajaksi, jotta henkilöstö saisi SPR ensiaputodistukset työterveyshuollon toimintasuunnitelman mukaisesti. Koska virastossa työskennellään vähäisen riskin työympäristössä, kurssiksi valikoitui SPR Hätäensiapukurssi 4 t® lähikoulutuksena. Kurssi oli virastolaisten mielestä toimiva yhdistelmä luento-osuuksia ja käytännön harjoitteita.
”Koulutus vastasi hyvin odotuksiimme ja tarpeisiimme – kokemus oli erittäin hyvä. Suosittelemme ilman muuta tätä ammattitaitoista koulutuspakettia!”
Tutustu Rahoitusvakausvirastoon >