Kuva: Yhteistyösopimusta allekirjoittamassa Kiwa Inspectalta toimitusjohtajat Mikko Törmänen (vas.) ja Jani Pihl sekä Punainen Risti Ensiavun toimitusjohtaja Anne Pellinen.

Punaisella Ristillä on edessään tärkeä tavoite: varmistaa, että työpaikoilla ja kodeissa olisi kattavasti ensiaputaitoja, osaamista ja uskallusta auttaa hätätilanteessa. Tavoitteen saavuttamiseksi koulutusjärjestelmiä kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Punainen Risti Ensiapu tähtää ensiapukoulutusten edelläkävijäksi kansainvälisen vertailun kestävillä mittareilla.

Kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamiseksi Punainen Risti on valinnut kumppanikseen kansainvälisen toimijan, Kiwa Inspectan. Punaisella Ristillä ja Kiwa Inspectalla on vahva yhteinen näkemys, miten kansainvälisiä koulutusohjelmia ja -standardeja rakennetaan ja miten niiden toteutumista arvioidaan.

Järjestettyjen ensiapukoulutusten määrä on hyvä mittari arvioitaessa yhteiskunnan varautumista ja valmiutta reagoida hätätilanteisiin. Punaisen Ristin ohjelmien mukaisia koulutuksia suoritti viime vuonna 125 000 henkeä. Kumppanuus Kiwa Inspectan kanssa tarkoittaa, että Suomea viedään kohti turvallisempaa yhteiskuntaa, yksi ensiapukoulutus ja -koulutettu kerrallaan.

”Olemme kuunnelleet asiakkaidemme toiveita ja aiomme tehdä merkittäviä uudistuksia ensiapukoulutusohjelmien suorittamiseen ja pätevyyksien hallintaan. Yhteistyömme mahdollistaa ensiapukoulutusjärjestelmän kansainvälisen sertifioinnin ja tuo mukanaan digitalisaation uudet mahdollisuudet. Ensimmäinen askel kehitystyössä on verkko- ja lähikoulutuksena toteutettavat ensiapukurssit. Punaisella Ristillä, jos kellä, on tarpeeksi osaamista ja halua muutoksen toteuttamiseen.”, toteaa Punainen Risti Ensiavun toimitusjohtaja Anne Pellinen.

”Suomen ensiapukoulutusjärjestelmää lähdetään viemään uudelle tasolle, tähtäimenä henkilösertifioinnin edellytykset täyttävä taso”, kertoo Inspecta Sertifioinnin toimitusjohtaja Mikko Törmänen

Ensiapukoulutusten kehitystyössä huomioidaan jatkossa vielä paremmin työpaikkojen erilaiset tarpeet ja koulutusten kansainvälinen yhteensovittaminen. Kehitystyössä on mukana tiiviisti asiakasyrityksiä, eri organisaatioiden kouluttajia sekä muita sidosryhmiä. Näillä eväillä ensiapukoulutusten määrän tuplaaminen lähivuosina on mahdollista.

Tiedotamme lisää yhteistyön hedelmistä toukokuun aikana.

Lisätietoja ja haastateltavat:
viestintäpäällikkö, Punainen Risti Ensiapu, Altti Näsi, 040 541 7410
toimitusjohtaja, Punainen Risti Ensiapu, Anne Pellinen, 050 562 9277

Punainen Risti on Suomen johtava ensiavun asiantuntija ja kouluttaja. Koordinoimme ja kehitämme valtakunnallisia ensiapuohjelmia. Koulutusohjelmien sisällöt perustuvat tutkimukseen ja viemme koulutusta eteenpäin yhteistyössä kansainvälisen Punaisen Ristin ja eurooppalaisten sisaryhdistysten kanssa. Punainen Risti Ensiapu toteuttaa sekä ensiapukoulutuksia että harjoittaa ensiapu- ja turvatuotteiden myyntiä.

Kiwa on yksi maailman suurimmista testaus-, tarkastus- ja sertifiointialan toimijoista (TIC). Sertifiointi- tarkastus- testaus-, koulutus- ja teknologiapalvelumme synnyttävät luottamusta asiakkaidemme tuotteisiin, palveluihin, johtamisjärjestelmiin ja työntekijöihin. Toimimme useilla eri toimialoilla, ne vaihtelevat rakentamisesta ja energiantuotannosta juomaveteen, terveydenhuoltoon ja elintarvike-, rehu- ja maatalousalaan. Asiantuntija-aloihimme sisältyvät johtamisjärjestelmät, yrityksen sosiaalinen vastuu ja testaukset, muiden muassa. Asiakkaamme toimivat mm. tuotanto- ja prosessiteollisuudessa, palvelualoilla, julkisten ja yksityisten paikallispalveluiden aloilla sekä hallituksissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Kiwa työllistää yli 4 600 henkilöä yli 100 toimipaikassa yli 40 maassa, pääasiassa Euroopassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Lisätietoa Kiwa:sta: https://www.kiwa.com/fi/fi/tietoa-kiwasta/